06.05.2022 Maaseutulautakunta arpoi 50 aurauskeppiä 60 tiekuntaa vastasi Loviisan Yksityistiet kuntoon -projektin kyselyyn, jossa selvitettiin muun muassa tiekuntien perusparannussuunnitelmia. Lue lisää
03.05.2022 Pääviemärilinjan saneeraustyö Kappelinpuistossa Tammikuun 2022 lopulla havaittiin viemärilinjan vuoto Kappelinpuistossa. Nykyisen pääviemärilinjan paikalle ehdotetaan nyt vaihdettavan uusi putki. Puiden juuret ovat täyttäneet 1937 asennetun putkiston, kun puita on kasvanut suoraan viemärilinjan päälle tai välittömään läheisyyteen. Näin ollen saneeraustyön arvioidaan vaativan noin 15 puun kaatoa linjan päältä ja läheisyydestä. Töiden aloittaminen vaatii vielä rakennusvalvonnan hyväksynnän ja Museoviraston tutkimusluvan. Lue lisää
27.04.2022 Metalliromun ja vaarallisen jätteen keräysautot Loviisassa 2.–4.5.2022 Metalliromusta ja vaarallisesta jätteestä pääsee jälleen kätevästi eroon kotikulmilla, kun vaarallisen jätteen keräysauto Otto ja metalliromua vastaanottava Romulus aloittavat kevätkierroksensa. Itä-Uudellamaalla kierros alkaa Loviisasta 2.5. ja päättyy Porvooseen 14.5. Kiertävät keräykset toteutetaan jätehuollon perusmaksulla ja ne on tarkoitettu alueen kotitalouksien ja vapaa-ajan asukkaiden jätteille. Lue lisää
13.04.2022 Suolatorin metsä pääsiäisasuun ja pinoon Loviisan Suolatorin talvinen metsä alkaa pääsiäisen myötä pikkuhiljaa väistyä kesän tieltä. Koska tontut ja puut ovat juurtuneet paikoilleen melko sitkeästi, on kutsuttu pääsiäisen voimat apuun. Lue lisää
13.04.2022 Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto tiedottaa: Valvottavien uimarantojen luetteloon 2022 voi tehdä ehdotuksia Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto valvoo yleisten uimarantojen veden laatua Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Pornaisissa, Porvoossa ja Sipoossa. Lue lisää
12.04.2022 Rosk’n Roll tiedottaa: Pääsiäinen vaikuttaa jätteentyhjennyksiin ja jäteasemien aukioloihin Pääsiäinen saattaa muuttaa jäteastian tyhjennyspäivää, ja arkipyhät vaikuttavat myös jäteasemien aukioloihin. Lue lisää
11.04.2022 Ideakilpailu perintövarojen käytöstä hahmottuu hyvinvointilautakunnassa 13.4.2022 Hyvinvointilautakunnan 13.4.2022 kokouksessa esitellään ajatus valotapahtuman järjestämiseksi Ungernin linnoituksella uutena vuotena 31.12.2022 sekä lisäksi alkuvuodesta 2023. Kokouksessa suunnitellaan myös ideakilpailua perintövarojen käytöstä. Lue lisää
07.04.2022 Loviisan kaupunki kutsuu kyläiltaan Pernajassa 5.5.2022 – Osallistu ja vaikuta! Vuoden 2022 ensimmäinen kyläilta järjestetään torstaina 5.5. kello 18–20 Pernajan kirkonkylässä, Seuratalo Höganåsissa, Höganåsintie 25, 07930 Pernaja. Kyläillat tarjoavat mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja mietteitä suoraan kaupungin edustajille. Lisäksi saat kuulla uutisia kaupunkiorganisaation ja Pernajan ajankohtaisista asioista. Tervetuloa kahville ja tapaamaan kaupungin edustajia! Kyläiltaan voi osallistua myös etänä. Lue lisää
07.04.2022 Kevätmessut Helsingissä 7.–10.4.2022: Loviisa kutsuu kodikkaalla tunnelmallaan Avoimet puutarhat, Loviisan Wanhat Talot ja muut ihanat tapahtumat – Loviisan kaupunki esittäytyy Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa 7.–10.4.2022. Lue lisää
31.03.2022 Uusia tontteja Kuningattarenrannan asuntomessualueelta haettavana 1.–30.4.2022 Kuningattarenrannan asuntomessualueelle suunnitteilla ollut ryhmärakentamishanke ei saavuttanut määräaikaan mennessä riittävää kiinnostusta rakentajien keskuudesta. Korttelin 1060 rakentamiseksi on päädytty muodostamaan yhden ison tontin sijaan kolme uutta pientalotonttia. Lue lisää